LELUFOORUMI VUODESTA 2004
Alunperin M/S Lelufoorumi perustettiin hetken mielijohteesta torstaina 22.9.2004, lounastunnilla. G1-foorumi toimi aktiivisesti noin puolitoista vuotta, kunnes 25.3.2006 jouduimme evakuoimaan ja siirryimme uppoamisuhan saattelemana toiselle palveluntarjoajalle. Tuolloin jäseniä oli 148 ja posteja yli 18000 - kaikki jäivät sinne ja aloitimme alusta.
Vuoden 2012 alkupuolella varustamo myi G2-foorumin singaporelaiselle palveluntarjoajalle, jonka seurauksena laiva meni totaalisen epäkuntoon; foorumi tahmasi jatkuvasti, monet toiminnot olivat rikki, emmekä saaneet apua vikojen korjaamiseen tai päivityksiin. Tällöin päätimme vihdoin itsenäistyä ja rakensimme uuden, entistä ehomman G3 -foorumin ilman ulkopuolista ilmaispalvelun tarjoajaa. Uppoavaan laivaan jäi tuolloin lähes 24000 viestiä.
Jouduimme siis jo kolmannen kerran aloittamaan nollasta, mutta nyt saamme päättä kaikesta itse. Toisin kuin ennen, kaikki narut ovat nyt omissa käsissämme ja voimme ensimmäistä kertaa olla varmoja että foorumin viestit ja kuvat ovat visusti turvassa. Nyt vain tarvitsemme Sinut mukaan talkoisiin! Vive la Liberté!